Perheyritys Loviisan Aitta on perustettu vuonna 1998. Se sijaitsee Varsinais-Suomessa Ruskolla sisustusliikkeeksi remontoidussa navetassa. Loviisan Aitta valittiin seudun parhaaksi yritykseksi vuonna 2007.
– Meille on tärkeää hyvän-tuulinen palvelu ja yksilöllinen valikoima, kauppias Helena Aho kertoo.
Loviisan Aitassa näkyykin kauppiaan kädenjälki lähes kaikkialla.
Hiidenvainion tila mainitaan jo 1400-luvulla
Yritys aloitti toimintansa syksyllä 1998 noin 80 neliön tiloissa, vanhan, vuonna 1898 rakennetun kivinavetan alakerrassa. Rakennusajan vuosiluku löytyy navetan päätyseinästä.
Navetta sijaitsee Hiidenvainion tilalla, joka mainitaan jo vuonna 1405 Turun tuomiokirkon mustassa kirjassa. Tilan nimi viittaa pakanuuden aikaiseen asutukseen. Tila sijaitsee siis varsinaissuomalaisen asutuksen synnyinsijoilla.
Tila on aikojen kuluessa kuulunut sekä kirkolle että kruunulle ja ollut rälssitilana. Tila on myös annettu palkkioksi Karjalan valloittajalle.
Loviisa-neidin aarreaitta
Tilan pihapiiriin kuului sauna-leivintuparakennus, jonka toisessa päässä oli aitta. Tuossa aitassa asui sodan jälkeen Ruskolle evakkona muuttanut Loviisa-neiti, joka muutti Turkuun 1960-luvulla.
Neiti jätti jälkeensä vanhoja kirjeitä, tyhjiä hajuvesipulloja ja hylättyjä huonekaluja.
– Tuo aitta oli minulle, pienelle tytölle uskomaton, salaperäinen aarreaitta, paikka, jollaiseksi halusin Loviisan Aitankin tulevan, kauppias Helena Aho kertoo.
Tallilyhdyistä kaikki alkoi
Sisustusliike perustettiin, jotta navettavanhus saatiin uuteen käyttöön.
– Toinen syy oli omat tallilyhdyt, joita alettiin kysellä yhä enemmän, Aho sanoo.
Alkuun pääartikkeleina olivatkin omaa tuotantoa olevat puiset tallilyhdyt, kranssit, kynttilät ja sesonkituotteet. Myöhemmin valikoima laajeni edelleen tekstiileihin, piensisustustuotteisiin, astioihin, valaisimiin, huonekaluihin, kankaisiin ja tapetteihin.
Tilat laajenivat osa kerrallaan ja jouluksi 2006 avattiin yläkerta kokonaan uudelleen rakennettuna myymälätilaksi. Nykyisin yrityksen myymälätilat ovat lähes 600 neliötä.
Loviisan Aitta on nyt sisustus- ja lahjatavaramyymälä, joka tarjoaa sisustussuunnittelua, ompelupalvelua, floristin ja kahvilan palvelut.
Tuotteet tulevat Tanskasta, Hollannista, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta.
Suurimmat merkit ovat Riviera Maison, Sia, Comptoir de Famille, Linum, Gant Home, Lene Bjerre, Lisbeth Dahl, Bloomingville, Miljöögården, IB Laursen ja Designers Guild.