Väärän näköinen koti
-
Huonekalut ja kaapistot skandinaavisen vaaleaa, hyvin pelkistettyä linjaa, astioina Teemaa ja sisustuskankaina jotakin mustavalkoista, vähemmän kukallista Marimekkoa.Sellaisesta kodista haaveilin aikuisuuden kynnyksellä ja olin aivan varma, että sen myös toteuttaisin. Onnellisena hypistelin ylioppilaslahjaksi saatuja ensimmäisiä oikeanlaisia lautasia ja juomalaseja. Näin edessä matkan kohti täydellistä, suomalaisten sisustuslehtien artekinmuotoista kotia ja uskoin kodinrakennustaipaleeni huipentuvan joskus tulevaisuudessa Aarnion Pallotuoliin.
Opiskeluajan kämppien sisustukset menivät miten menivät, mutta sisustushaaveet pysyivät samoina.
Sitten tapasin aviomieheni. Kun hynttyyt lyötiin yhteen, aloin aistia katastrofin aineksia: miehellä oli ihan vääränlaisia tavaroita. Yhteiseen kotiin kannettiin aivan liikaa kirjavia astioita ja tummia, raskaita huonekaluja.
Toiveikkaasti ajattelin, että vuosien varrella hivuttaisimme yhteisen kotimme tyyliä kohti minun haaveitani ja miehen mukana tulleet tavarat häipyisivät kodissamme sivuosaan.
Mutta sitten tapahtui jotakin. Miehen mukana tulleet mööpelit rupesivat tuntumaan kotoisilta. Huomasin pitäväni esineistä, joilla on tarina ja aloin viihtyä antiikkiliikkeissä. Vähitellen tajusin, että ehkä kliininen valkoisuus ja trendikkäiden lamppujen valaistus eivät olekaan minun juttuni.Olen kotoisin kodista, jossa on paljon vanhaa. Ehkä hinkuni uuden ja pelkistetyn perään oli ollut yritys tehdä toisin kuin vanhemmat tekevät. Mieli muuttui, ja elämää nähneet tavarat alkoivat tuntua kotoisilta. On mukavaa, että voin melkein tuntea jossakin esineessä isovanhempieni kosketuksen ja että vielä lapsenikin saavat esinettä käyttää, jos haluavat.
Kun kuuntelen urheilukisojen selostusta aviomiehen vanhasta putkiradiosta sen vihreän valosilmän loisteessa, tiedän, että väärän näköisestä kodista on tullut unelmieni koti. Ja se Pallotuoli on varmaan aika epämukava.
Silja Hurskainen
Kirjoittaja on Tallinnassa asuva kotiäiti
silja.hurskainen(a)gmail.comVoit lukea aikaisemmat kolumnit alla olevista linkeistä:





