Missä aika pysähtyy

• Ihminen on kumma eläin. Hän pyrkii muokkaamaan ympäristöään itsensä näköiseksi edes hiukan, edes pienen pienin keinoin. Siksipä ei olekaan sattumaa, että laitokset, jotka pyrkivät muokkaamaan yksilöä, yleensä ensimmäiseksi kieltävät yksilöltä ympäristönsä muokkaamisen.

  Tästä tutuin  esimerkki on armeija. Siellähän on tarkoin määrätty, mitä sotilaan kodissa eli tuvassa saa olla ja mitä ei saa olla. Esillä saa olla vain puolustusvoimain huonekaluja, tekstiilejä ja kaappeja, kaikki siviilielämään kuuluvat tavarat ja kuvat täytyy pitää pois näkyvistä. Mutta eipä tarvitse mennä kuin muutama viikko, niin varusmiehet pyrkivät muokkaamaan ympäristöään ja asujaan persoonallisiksi sääntöjen sallimissa rajoissa.

  On myös laitoksia, jotka eivät pyri muokkaamaan yksilöä, mutta silti asuintilojen pitää olla steriilejä, yksinkertaisia ja yhdenmukaisia. Olen parin vuoden aikana käynyt useasti TYKS:n osastolla 416, joka tunnetaan myös lasten syöpäosastona. Harvalle tulee mieleen vilkasta Hämeenkatua kulkiessaan, että jykevän U-sairaalaan kymmenennessä kerroksessa on osasto, jossa aika on pysähtynyt. Päivät jatkuvat samanlaisia toinen toistaan seuraten tekemättä eroa pyhällä tai arjella, kesällä tai talvella. Syöpähoitoja saavat lapset asuvat usein kuukausia karanteenissa omassa hoitohuoneessaan, josta he eivät saa hoidon aikana poistua. Tavallisesti toinen vanhemmista on lapsensa tukena hoitojen aikana. Varsinkin pienempien lasten vanhemmat myös yöpyvät lastensa hoitohuoneissa.

  Hoitohuoneen pinnat ovat kovia, sairaalasängyt kiiltävää terästä, nojatuoli luistavaa nahkaa, jotta ne olisi mahdollisimman helppo pitää puhtaina. Syöpähoidot vievät lasten vastustuskyvyn, ja siksi siisteydestä ei tingitä tippaakaan. Miten siis saada hoitohuone viihtyisäksi ja samalla muistaa karanteenin ja siisteyden vaatimukset? Miten saada lapsen elämään virikkeitä hoitojaksojen aikana?

  Huoneissa on televisiot ja dvd-laitteet. Pienet lapset ottavat mukaan rakkaimman unilelunsa tai unityynynsä. Isommat lapset kaivavat repuistaan läppärit. Vaikka mediassa usein paheksutaan tietokoneidensa edessä nököttäviä nuoria, luo uusi tekniikka mahdollisuuden olla yhteydessä kavereihin hoitojaksojen aikana.

  Lasten syöpäosastolla on lupa poiketa tavallisista säännöistä ja suosituksista. Syököön lapsi ranskanperunoita tai sipsejä, pääasia on, että hän syö edes jotain, kun sytostaattihoito tuo pahoinvointia ja muuttaa makuaistia. Istukoon nuori nenä kiinni Facebookissa, että saa jutella kavereidensa kanssa. Vaikka hoitohuone on ja pysyy karuna ja siistinä, pääsee sieltä pois leikin ja mielikuvituksen maailmaan.

  Pekka Remes
  Kirjoittaja on pöytyäläinen toimittaja.

  pekka.remes(a)pekkaremes.fi

  Lue aikaisemmat kolumnit alla olevista linkeistä: