Kotoilua sähköillä ja ilman

  • Joulunpyhät ovat takana ja monia ihania muistoja tästä suuresta juhlasta kertyi taas elämän matkalaukkuun. Joulu olisi ehkä  jäänyt lähes täydellisenä juhlana mieleen ilman tapaninpäivän myrskyä ja siitä aiheutuneita murheita ja vahinkoja.

    Aluksi sähkökatko tuntui ihanan romanttiselta. Aamiainen kynttilänvalossa, tunnelmallinen joululahjakirjan lukupäivä sohvan nurkassa huopaan kietoutuneena. Kuin suoraa joululehden sivuilta. Ei kiirettä mihinkään, vain leppoisaa yhdessäoloa. Vesi tosin tuntui välillä loppuvan kokonaan, mutta mitäs tuosta, tunnelmaa ei puuttunut. Glögiäkin saatiin lämmitettyä ulkogrillissä.

    Tunnelma alkoi kuitenkin särkyä, kun piti miettiä, mitä juhlaruokana syötäisiin. Tapaninpäivänä nautittaviksi aiotut herkut eivät taitaisi valmistuakaan ilman hellaa ja uunia. Onneksi joulun menuuseen kuului myös kylmiä ruokia, jotka pelastaisivat päivän. Siis, jos niitä uskaltaisi vielä syödä jääkaapin lämmettyä.

    Meidän perheemme sai sähkön takaisin kohtuullisessa ajassa. Mutta voin vain kuvitella, millaisissa vaikeuksissa ovat olleet ne perheet ja kodit, jotka joutuivat selviytymään sähköittä useamman vuorokauden ajan. Yhtäkkiä olemme saaneet huomata,  miten itsestäänselvyytenä pidämme sähköä ja vettä ja miten haavoittuvaisia ja avuttomia olemme ilman niitä. Monessa kodissa ei ole takkaa tai leivinuunia puulämmitteisestä saunasta puhumattakaan.

    Vaikka myrskyn aiheuttamat  tuhot ovat valtavat ja ikävät niille ihmisille, joiden omaisuus kärsi vahinkoja ja jotka joutuivat muuttamaan suunnitelmiaan äkisti, on tapahtuma hyvä muistutus siitä, miten haavoittuvia me olemme. Ja miten kävisikään, jos joutuisimme kohtamaan vielä pahempia luonnonmullistuksia.

    Kotoilu on yksi aikamme uusimmista trendeistä. Kotoilu, alunperin käännös englanninkielisestä homing-sanasta tarkoittaa kädentaitoihin ja kotona tapahtuvaan askarointiin liittyviä puuhia. On muodikasta hidastaa tahtia, seurustella ja nautiskella perheen ja ystävien kanssa kotosalla. Leipoa, säilöä ja löysäillä. Sisustaa, siivoilla, kierrättää ja tuunata. Tekeminen ja kiinnostuksen kohteet suunnataan takaisin kotiin. Antaa maailman myllertää,  koti on oma rakas turvapaikka.

    Mutta hetkinen. Eikös suuri osa suomalaisista saanutkin tapaninpäivänä harjoitella juuri tuota löysäilyä ja kotoilua? Jospa nyt,  kun vähitellen sähkötkin saadaan takaisin, voisi jatkaa tuon uuden trendin kokeilemista. Hidastaa tahtia, kutsua ystäviä talvi-iltoina pelaamaan pelejä ja nautiskelemaan hyvästä ruoasta. Sisustaa koti viihtyisäksi turvapesäksi. Koti ja perhe ovat varmasti sen arvoisia!

    Kiitos kaikille asiakkaille ja Loviisan Aitan ystäville kuluneesta vuodesta.

    Toivotan kaikille mukavaa loppuvuotta ja oikein onnellista ja antoisaa uutta vuotta!

    Terveisin
    Helena