Jäähyväiset hammastahnahiirelle

• Onhan se perin kummallista. Riemustahan tässä pitäisi hyppiä, kun puolentoista vuoden rakentamisen jälkeen pääsemme viimein muuttamaan perheemme uuteen kotiin. Hyppiä pitäisi jo siitäkin syystä, että neljänkymmenen neliön vuokramökissä ei mahtunut. Ainakaan kolmen lapsen ja miehen kanssa. Mutta muuttokiireen ja jännityksen seurana on pieni epävarmuuden tunne – tuliko tästä uudesta nyt hyvä?

  Rakentamisaika tuppaa kummasti jäämään päälle. On vaikea ymmärtää, että nyt todella asumme siinä unelmiemme kodissa. Talon keskeneräisyydellä saattaa olla jotain vaikutusta asiaan. Ehkä aamut alkaisivat hohdokkaammin, jos vaatteita ei tarvitsisi etsiä banaanilaatikoista ja mustista säkeistä. Onhan meillä toki vaatehuoneita. Niiden käyttöaste kasvaa sitä mukaa, kun seinille ilmestyvät hyllyt ja tangot. Mutta ensin pitää saada kylpyhuoneisiin kaapistot ja altaat. Tapetoinnista pääsemme vielä monesti nauttimaan, listoittamisesta nyt puhumattakaan. Suurinta iloa taidan silti tuntea päästyäni eroon vuokramökin hiirestä, hammastahnaan ja muuhun kosmetiikkaan viehättyneestä. En toivo uusintaottelua.

  Puuhaa ja tekemistä uudessa kodissa siis riittää. Takaraivossa pyörii kuitenkin edelleen ajatus siitä, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä toisin. Alan hiukan ymmärtää niitä toisen ja kolmannen talonsa rakentaneita ihmisiä. Ihan hiukan. Vielä rakentamisaikana ajattelin, että tämän enempää emme olisi voineet suunnitella ja miettiä. Kaikki oli tarkkaan harkittu, jokaisen pistorasian paikka, lattialistojen korkeudet, keskuspölynimurin imutehot ja ilmavaihtoputket kätkevän koteloinnin leveys. Mutta vasta asuminen tuo esiin arjen ja juhlan asettamat tarpeet. Ja aina löytyy tarpeita, joiden olemassa olosta ei ole itsekään tiennyt.

  Menikö moni asia sitten oikeasti pieleen? Reilun puolen vuoden asuminen tasoittaa kummasti perfektionistin perheenäidinkin päätä huomaamaan ne oman kodin ihanuudet. Harmit epäonnistuneesta vintin porrasratkaisusta ja haaveiksi jääneistä kylpyhuoneiden seinäpytyistä ovat unohtuneet.

  Tärkeämpää on ollut huomata, että talo pysyy lämpimänä talven pakkaskeleillä ja viileänä helteen helliessä. Aurinkokin paistaa aamulla kauniisti keittiöön, juuri niin kuin silloin joskus toivoimme.
  Ja vanhempien ikioma kylpyhuone on sitä arjen luksusta, jonka voimalla jaksan odottaa vaatehuoneemme viimeistelyä. Eikä kiirettä, banaanilaatikothan ovat ihan näppäriä.

  Päivi Ryhtä

  Kirjoittaja on Tammelassa asuva perheenäiti ja Talo&Koti-lehden kolumnisti
  paiviryhta(a)hotmail.com

  Voit lukea aikaisemmat kolumnit alla olevista linkeistä: