Hyviä uutisia
-
Voittajia? Mekö? Ihan oikeasti Suomen parhaita? Siinä ensimmäiset tunnelmat, kun kuulin voitostamme. Iloisen asian sulattelu vei hyvän tovin. Epäuskon jälkeen tunne muuttui silkaksi onnistumisen iloksi.
Kyllähän me kaikki aittalaiset olemme vuosikausia tehneet töitä, jotta olisimme voineet tarjota asiantuntevaa ja osaavaa palvelua, laadukkaita tuotteita sekä ideoita ja elämyksiä ihanille asiakkaillemme, jotka ovat vierailleet meillä kaikkialta Suomesta. Olemme tehneet parhaamme auttaaksemme asiakkaitamme rakentamaan hurmaavia ja viihtyisiä koteja.
Olemme halunneet luoda oman ainutlaatuisen myymälän ja konseptimme, jossa asiakaslähtöisyys on aina pyritty pitämään mielessä. Välillä koko perhe on viritetty purkamaan kuormia ja kantamaan kaappeja, remontoimaan ja maalaamaan. Välillä on tehty töitä yömyöhään, jotta joulu tai pääsiäinen saadaan esille henkeäsalpaavan kauniina. Töitä on tehty yhteen suuntaan soutaen ja tietoisina siitä, että kaikki on vaivan arvoista.
Mieli onnellisena ja kiitollisena voin nyt todeta, että me teimme sen! Me kaikki aittalaiset yhdessä saavutimme jotain, josta emme osanneet uneksiakaan. Kävipä Chicagossa miten hyvänsä, olemme joka tapauksessa saaneet jo ammattilaisten tunnustuksen: me olemme tänä vuonna Suomen parhaita!
Loviisan Aitta on Suomen Gia-voittaja 2011. Lue kilpailusta täältä.





